cock-a-doodle-doo

-Hei, kuulitko tuon?

-Ai mitä, pitäiskö mun huolestua?

-Ei kun tuo...

-Jaa...

Ja tuon keskustelun jälkeen päädyttiin talolle, josta ääni lähti.

Ja nämä kaverithan siellä pitivät ääntä, keskellä Tokiota :)

Kuulemma tuon yhden kaverina tuolla puussa on iltaisin kokonainen seurue, siellä ne istuu orrella :)

Ja näin hymy leveni aurinkoisena päivänä entisestään :)

Mahtaakohan ystäväni herätä aamuisin kukon kieuntaan?

Ymmärrätkö mitä se sanoo?

Tänään kävin ostamassa kakkuja, herkullisia käsintehtyjä kakkuja. Pienen leipomon pienessä tuulikaapissa oli ihanat siniset seinät. Ja seinälle oli laitettu kortti. Kortissa oli teksti, joka ei ollut japania, ei englantia, ei saksaa, ei ruotsia, eikä suomea. Oma veikkaus on norja. 

Tiedätkö Sinä mitä kieltä se on?

Kortti sanoo "Ved De hvorfor jeg ikke glir paa vaate veie?"

Osaisitko kertoa minulle mitä se tarkoittaa?

Kiitos.

Kiitollinen olisi myös liikkeen pitäjä, joka minulta näitä kaikkia asioita kyseli.

Hätä keinot keksii

Kun halutaan pitää kukkia, mutta niille ei kuitenkaan niissä määrin ole tilaa sisällä eikä omalla pihalla, laitetaan ne kaikkien ihmisten iloksi ja lähiseudun kaunistukseksi kadun varrelle.

Ja kun tilaa ei ole, mutta lemmikkejäkin pitää kouluttaa ja liikutta, tapahtuu se samalla kentällä kuin tenniksen peluu, juokseminen tai jalkapallon peluu.

Sopu sijaa antaa ja rauhan ympäristön kaunistajille :)

Kevät

Lämpötila on tähän asti pyörinyt siinä 10 asteen tienoilla, aamuisin on ollut melko viileääkin.
Mutta nyt siihen on säätiedotusten mukaan tulossa muutos ja huomenna olisi jo 14 astetta lämmintä ja loppuviikosta +17. Alkaa täällä ainakin luonto jo näyttämään kevään merkkejä.

Kevätauringon täyteistä alkanutta viikko kaikille!

Japan Quake Map

11.3. jälkeen on ollut 763 järistystä.

Seuraavasta linkistä näkee miten Japanissa on parin viime viikon ajan tärissyt ja miten laajasti järistys on vaikuttanut. Kun se alkaa, tulee ensimmäisenä mieleen diskovalot.

Japan Quake Map

Eipä sitä varmaan uskoisi, ellei itse tästä näkisi tai kokisi.

Back in Tokyo

Tuntuu hyvältä olla jälleen kotona ja takaisin normaalissa arjessa. Tai mikä sitten ikinä onkaan normaalia, mutta kuitenkin...home sweet home.

Tosin nyt kun on päässyt kotiin, on alkanut mielessä pyörimään erilaiset vaihtoehdot auttaa pohjoisessa kotinsa ja omaisuutensa menettäneitä. Yhtenä vaihtoehtona punnitsen vapaaehtoiseksi lähtemistä. Töissä on kevätlomaa seuraavat pari viikkoa eli niiden aikana ehtisi jotain tehdä. Enää pitäisi vain löytää hyvä väylä.

Suomessa asuville vaihtoehtoja ovat mm. seuraavat:
Suomalais-japanilainen seura järjestää Helsingissä Tee hetki Japanille-tukikonsertin ensi maanantaina 28.3. Linkistä löytyy lisätietoa.

World Vision on myös avannut katastrofirahaston, jonka varat käytetään tarvittaessa Japanin tuhoalueiden auttamiseen. Jos apua ei tarvita, käytetään rahat muihin humanitäärisiin operaatioihin.

Itse olin ensimmäistä kertaa Japanissa kymmenisen vuotta sitten Lions Clubin nuorisovaihdon kautta. Nyt huomasin, että heidän kauttaan on myös mahdollista auttaa (toivottavasti ei koske ainoastaan Lions Clubin jäseniä). Lisätietoa täältä.

Kuva täältä, jota kautta voit myös auttaa.

Ja tietenkin myös Suomen Punaisen Ristin kautta onnistuu auttaminen. He ovat mm. järjestämässä konserttia Tavastialla sunnuntaina 27.3. Lisää tietoa heidän auttamisesta löytyy myös täältä.

Ulkomaalaisia linkkejä ovat mm:
TOO MUCH
globalgiving
Japan Platform
Give hope, saksalaiset nuoret suunnittelijat haluavat auttaa myymällä t-paitoja
Second Harvest

Toivottavasti näistä joku olisi juuri Sinulle sopiva tapa auttaa. Pienikin apu on tarpeen.

Huomenna on kaksi viikkoa siitä Isosta Järistyksestä, mutta järistykset eivät suinkaan loppuneet siihen. Sen jälkeen on ollut suurempia tai pienempiä järistyksiä ympäri maata. Vaikka elämä Tokiossa ja Japanin eteläisemmissä osissa onkin suht normaalia, huomaa tapahtuman päivittäisessä elämässä mm. siten, että supermarketit ovat yhä varsinkin juomien ja purkkinuudelien kohdalta tyhjiä. Lisäksi huomio kiinnittyy liikkeiden aikaistettuihin sulkemisaikoihin sekä iltaisen kaupungin pimeyteen, säästetään sähköä.

Eilen ilmoitettiin vesijohtovedestä löytyneen radioaktiivista jodia myös Tokiosta, joka saattoi olla syynä markettien tyhyyteen. Onneksi kuitenkin pitoisuus ilmeisesti on laskenut ja vesi on jälleen juomakelpoista, lapsillekin.

Tuntuu oudolta ajatella, että oma elämä jatkuu näin normaalina, näin lähellä katastrofialuetta.

Ihmisen mieli eli ajatuksia viikon varrelta

Tietää olevansa turvassa kaikkein pahimmalta, silti sitä pelkää.

Huokaisee helpotuksesta, mutta pienikin järähdys lähempänä omaa olinpaikkaa ja sydän jättää lyönnin välistä tai laittaa sen lyömään entistäkin tiuhemmin, olkapäät nousevat korviin ja stressipala vatsassa kasvaa takaisin.

Huoli tapahtumakeskuksessa olevista ihmisistä on koko ajan mielessä, huomaa ajattelevansa, että tässä minä otan etäisyyttä vaikka todellinen hätä on tuolla.

Etäisyyttä ottaessaan alkaa kantaa huolta tavaroista, joita ei ottanut mukaan....materialismiako...vai onko huoli enemmänkin siitä, että koti jäi, oma turvapaikka.

Lähdimme matkaan siten, että periaatteessa yksi repullinen oli ruokaa, muissa kolmessa oli lämpimiä vaatteita pitkään ulkona olemisen varalle, parit vaihtopaidat, alusvaatteet, tietokoneet, passit. Siis ei mitenkään varustauduttu kovin pitkälle lomalle, edes kaupunkilomalle. Nyt olen harmitellut, että miksen rauhassa pakannut reppuani ja ottanut mukaan sitä ja tätä. No en silloin ollutkaa kuin lähdössä pariksi päiväksi ottamaan etäisyyttä. 

Olisiko sitä lähtenyt yhtä helposti jos kyseessä olisi Suomi, oma isänmaa. Japanilaiset jatkavat nyt kykyjensä mukaan normaalia elämää, käyvät töissä, rakentavat uusia toimistoja, lapset käyvät koulua, pelaavat palloa ulkona, nauravat, luottavat. Olinko nyt kuitenkin liian herkkä, ylireagoinko kun lähdin. Koska on turvallista mennä takaisin?

Positiivisia asioita mitä eilen tilanteesta keksin:

Ei ole painavaa kannettavaa.

Oppii tulemaan toimeen vähemmällä.

Jos näin vähällä todella voi tulla toimeen tai jos jotain uusia vaatteita joutuu ostamaan, on siis ainakin lahjoitettavaa, sitten kun ihmiset ovat valmiita ottamaan vastaan vaatelahjoituksia.

Onneksi oli passit pakattuna.

Oppii enemmän sponttaaniksi.

Itsekästä, mutta onneksi on katto pään päällä, vettä ja ruokaa.

Ystävät.

Tukeva, huojumaton sänky ja maa.

Meitä on kaksi.

Ystävät, perheet ja tutut ovat kunnossa. 

Viime yönä olin varma, että sänkymme tärähteli maanjäristyksen tahdissa. Onko tämä Korea kuitenkaan niin vakaa kuin olen luullut? Tosin unessa myös juoksin karkuun, joku tai jokin minua jahtasi pahat mielessään. Tai ainakin olin unessa siitä varma, ja niin vain juoksin, harhautin, piilouduin ja juoksin lisää. Kunnes heräsin hyväntuulisena aurinkoiseen aamuun, joogasin, tein ympyröitä. Kaikki liittyy kaikkeen. Hengitin syvään, söin aamupalan, runsaasti hedelmiä. Luin uutiset ja kirjoitin sähköpostit. Meillä on kaikki hyvin.

Etäisyyttä

Terveiset Soulista! Pahoittelen hiljaisuutta täällä, mutta mielessä on ollut muita juttuja, eikä nettiyhteyskään ole ollut aina saatavilla.

Lähdimme ottamaan etäisyyttä maanantai-iltana ja suuntasimme nokkamme Osakaan. Ajoimme koko yön ja lopulta saavuimme mieheni työkaverin vaimon veljen luo, jossa saimme nauttia aamuteet, suihkun, kylvyn sekä muutaman tunnin tirsat. Talo oli mitä ihanin tyypillinen japanilainen talo. Tilaa vaikutti olevan paljon ja parasta, varsinkin viluisen yön jälkeen, oli lattialämmitys, jonka ylle futonin sai asettaa. Ja kyllä oli lämmin nukkua! Nukuin paremmin kuin koko viikonloppuna tärisevässä omassa sängyssäni!

Tiistaina sitten siirryimme Shin-Osakan aseman liepeillä olevaan halpaan hotelliin, jossa yövyimme pari yötä. Tokion yhä kärsiessä jälkijäristyksistä, huomasin oman stressivatsani helpottaneen ja nukuin kuin tukki. Kunnes alkoi tuntumaan, ettei tilanne ole muuttumassa paremmaksi (tosin ei huonommaksikaan) ja niin päätimme vastata ystävän kutsuun tulla hänen luokseen tänne Souliin.

Lento Osakasta Souliin kesti parisen tuntia. Kuten kuvasta näkyy mitään paniikkia tai tunkua normaalia enempää ei ole. Tilannetta Tokion päässä Naritan lentokentällä en ole kokenut, mutta tutuilta kuullun mukaan ei sielläkään sanomalehtien kuvaamaa paniikkia ole. Ihmiset vain ottavat varman päälle ja menevät jo lentoa edeltävänä päivänä kentälle eli ihmisiä siellä on varmasti enemmän.

Suomen ulkoministeriö on kehoittanut ihmisiä poistumaan 80 km:n säteellä ylivoimalasta ja sitä kauempana olevia (myös suur-Tokion alueelta) vain suositeltu siirtymään Japanin eteläisempiin osiin. Esimerkiksi Osakassa elo olisi täysin turvallista.

Ja siis onhan se yhä tälläkin hetkellä elo Tokiossakin turvallista. Siellä on yhä myös suomalaisia sekä muita tuttujamme. He jatkavat normaalia elämäänsä siellä. Toivovat, että ihmiset eivät kuluttaisi energiaansa kyselemällä miten heillä menee ja miten pitkään he aikovat siellä Tokiossa olla, vaan keskittyisivät auttamaan niitä, jotka todella ovat avun tarpeessa. Tottahan se on, että pohjoisemmassa ei ihmisillä ole taloja, ei vettä, ei ruokaa.

Hiljainen

Eipä ole paljon sanottavaa, mielessä kuitenkin paljonkin eli ehkä sitä sanottavaakin löytyy enemmän kuin Tokion kauppojen hyllyiltä.

Perjantai-iltaan mennessä oli pienempien kauppojen hyllyt tyhjentyneet ja viikonlopun aikana sama ilmiö tapahtui suurempien kauppojen hyllyille. Tänään ei löytynyt vettä, eineksiä, banaaneja... Onneksi meillä on jonkunlaiset varastot vettä ja ruokaa. 

Lauantaiaamuna vähien yöunien jälkeen uutinen ydinvoimalasta tuntui....uskomattomalta. "Tämä tästä vielä puuttui", taisi päästä ulos suustani. Sen tila pitäisi tällä hetkellä olla suht vakaa. Sähköä aletaan mahdollisesti säännöstelemään huomenna.

Tokiossa kuitenkin kaikki on ok. Jälkijäristyksiä nyt on vieläkin, mutta neki ovat harventuneet...tai sitten niihin pienempiin ei enää reagoi. Uudesta yli M7 järistyksestä seuraavan kolmen päivän aikana on varoitus annettu. Ja senpä vuoksi on meidän reput pakattuna oven vieressä, jos tulee kiire lähtö. Aina ulos lähtiessä kulkee mukana hyvin pieni hätävarapakkaus vettä, naposteltavaa ja lamppu.

Televisio on näyttänyt yhtä soittoa uutisia pohjoisemmasta. Se vetää mielen apeaksi ja samalla ehtyvät sanat.

Kiitos kaikille huolenpidosta ja kauniista ajatuksista. Päivä kerrallaan täällä elellään ja katsellaan. Iloitaan elämän pienistä asioista kuten ystävien hyvästä kunnosta, auringon paisteesta, lämpimästä vedestä, edes pienestä sähkön määrästä, juotavasta vedestä...

Maailman viidenneksi suurin

Enpä tiennyt ennen kuin ystävä facebookin välityksellä kertoi, puhelimethan eivät toimi, mutta tänään kokemani maanjäristys oli maailman viidenneksi suurin historian aikana. Kaikki siis alkoi iltapäivällä maanjäristyksella, joka oli voimakkuudeltaan M8.8. Siitä lähtien on tärissyt ja heilunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Lähes samointein tuli tsunamivaroitus, alkuun 6 metrin, lopulta 10 metrin. Ja niin tuli aalto ja pyyhkäisi Naritan lentokentänkin toimintakyvyttömäksi. Myös pienempi Haneidan lentokenttä on toimintakyvytön. Tuhoja on vähän pohjoisemmassa vähän enemmänkin ja televisiot näyttävät kaikkia niitä taukoamatta. 

Pakko myöntää, että oli pelottavinta ikinä. Kun ei enää tiennyt missä on turvallista olla. Olin juuri pienessä kaupassa ja siinä ensin pohdin itsekseni, että mahtaako maa täristä liikenteestä johtuen vai onkohan maanjäristys kyseessä. Sitten kysyin kaverilta ja lopulta vielä kauppiaalta. Ja samoin tein kauppias ohjasikin meidät ulos liikkeestä. Ja siinä sitä sitten ihmeteltiin sähkölankojen, pysäköidyn auton, puiden ja ikkunoiden huojuntaa ja heiluntaa, toivottiin tärinän loppuvan ja toivottiin hiljaa, että ympärillä olevat rakennukset eivät ala sortumaan.

Kun sitten saimme ostokset tehtyä ja jatkettua matkaa huomasimme miten tärinä uudelleen ja taas uudelleen alkoi ja ihmiset ulostautuivat rakennuksista. Niinpä päätimme kävelyn riittäneen ja lähdimme kotiin. Kotona sitten odottikin tyhjentynyt kirjahylly, lattialle lentäneet mausteet, itsestään asentoa vaihtanut tv... Vielä illallakin ulkona näkyy ihmisjonot kävelemässä kotiin, koska junat eivät kulje ja liikenne on tukossa. Uutisissa näytetään hurjia kuvia. Keskustan pienemmistä ruokakaupoissa on hyllyt tyhjänä. Puhelimet eivät toimi kunnolla vieläkään. Ja yhä vaan heiluu jälkijäristyksen aiheutuksesta.

Ei, meidän vessa ei näytä aina tältä.

Liikennettä on vain kaupungista pois päin...eikä se vähäinen liikenne toiseenkaan suuntaan juurikaan kulkenut..

Palatessani illalla kotiin, näin erään liikkeen ikkunassa t-paidan, jonka teksti musta vaan sopii tähän päivään

Ja tänään toivon, ettei Japani oikeasti poistu maailmankartalta. On tämä kuitenkin sen verran hieno maa.

Niseko

Ja koska nyt on tullut julistettua loman parhautta, lumen parhautta, paikan parhautta. Olisi ehkä syytä kertoa itse paikasta. Eli paikka on Japanin pohjoisimmalla saarella Hokkaidolla sijaitseva laskettelukeskus Niseko.

Niseko on oikeastaan koostunut  kuudesta eri laskettelu"keskuksesta"/kylästä, joista suurimmat ovat Hirafu, Niseko Village ja Annupuri. Pienempiä keskuksia ovat Weiss, Moiwa (jonne en tälläkään reissulla ehtinyt, mutta jossa kuulemma sitä koskematonta lunta on reilusti) sekä Hanazono (jonne se reissuni paras lasku itseasiassa päättyi). Vaikka voisi kuvitella myös vuoren antaneen paikalle nimensä, näin ei kuitenkaan ole vaan vuoren nimi on Mt. Annupuri. Lisää ehkä myös hämäävät keskusten nimet. Voisihan kuvitella, että Niseko Village on suurin ja vilkkain näistä kylistä, mutta tosiasiassa siellä sijaitsee vain Hilton hotelli (jossa muuten on herkullinen buffetlounas). Vilkkain kylistä on ehdottomasti Hirafu, jossa sijaitseekin useita eri ravintoloita ja kuppiloita. Itse olen molemmilla Nisekon vierailukerroilla yöpynyt Annupurin rauhallisessa ympäristössä. Varsinkin Tokion jälkeen Annupurin rauha on ollut mitä oivallisin eikä miinusta ole myöskään ollut viiden minuutin kävelymatka majapaikasta alahisseille. Plussaa on myös se, että kun sillä puolella on vähemmän ihmisiä yöpymässä, on niitä myös vähemmän mäessä ja näin siis itselle jää lunta enemmän :)

After ski on Japanissa ilmeisen tuntematon käsite. Taitavat paikalliset viettää sitä mieluiten onsenissa ja omassa rauhassa. Nisekon after skin täyttää aussituristien suma. Sen lisäksi, että he ovat periaatteessa rakentaneet Hirafun kylän, ovat he myös aloittaneet hiihtokoulun, joka ilmeisen hyvin vetää myös asiakkaita. Eli jos joku on varmaa niin Nisekossa australialaisen tapaaminen.

Usein laskupäivän jälkeen alkaa ennemmin tai myöhemmin huikomaan. Ja siihenhän löytyy ratkaisuja, joko voi metsästää sen Annupurin puolella olevan Japanin (maailman) parasta pitsaa tarjoavan pikku pitserian, joka kulkee nimellä Pizza Del Sole. Lisäksi löytyy japanilaista henkeä huokuva, valtavan herkullista ruokaa tarjoava izakaya 唐火七 

Kuva täältä

Lisäksi kannattaa lähteä Hirafun puolella sijatsevaan ravintolaan, jonka erikoisuutena on rakennusmuoto, joka siis ei suinkaan ole normitalo vaan mongolialaisteltta. Ruoka on herkullista hokkaidolaista ruokaa.

Tunnelmaltaan aivan ihana ja myös ruoka maistuvaa eli ilta sujuu rattoisasti.

Lähin suurin kaupunki, jossa sijaitsee myös kunnon supermarketti, on Kutchan. Sitäkään ei tosin liian suureksi kaupungiksi voi sanoa, mutta löytyi sieltä urheilu (laskettelu) kauppa, josta löytyi paljon Haltin tuotteita.

Kuvat ovat aiemmalla kerralla ja arvatkaa mitä tuolle lumelle, joka on kadulla tapahtuu.... Avetaan vaan luukku kadulta, jonka alla menee kuuma vesi ja sinne kipataan lumi ja näin ei ole kuskaamisongelmaa. Näppärää, eikö?

Parhaat palat

Vaikka kokonaisuudessaan viikko Nisekossa oli mitä parhain nousee sieltä kuitenkin tiettyjä asioita, jotka jäivät mieleen muita paremmin.

Tietenkin jo lentokentällä Suomesta tulleiden ystävien tapaaminen oli huippua. Viimeksi oltiinkin tavattu pikaisesti vuosi sitten toukokuussa eli juteltavaa riitti.

Viikon aikana vietin myös syntymäpäivääni ja lahjaksi sain Canonin PowerShot S95:n. Siinä sitten sujuikin sujuvasti laskupäivän päätteet treenaten kameran käyttöä.

Kuva täältä

Lisäksi syntymäpäivänäni pääsin laskemaan Nisekon Misuno no zawan. Nisekossa siis on rinteitä ja rinteen ulkopuolisia alueita. Toisille alueille pääsee turvallisiksi ajankohdiksi katsottuina aikoina porteista, toisille alueille ei pääse lainkaan, koska ne vaan on vaarallisia. Sitten on alueita, joille pääsee maksua vastaan oppaan kanssa ja Misuno no zawa on tällainen. Siellä siis lumi on koskematonta, lumen alla ei yllättäviä töppäreitä ole, koska laskioitakin on vähän. Maisemat ovat upeita ja pakko sanoa, että taisi olla se syntymäpäiväni kohokohta :) Lisäksi tuo "kierros" oli kauden viimeinen eli siinäki mielessä oli lykkyä mukana, vaikka aamupalalta tulikin kiire lähtö kun saimme sen tietää :)

Olihan se lasku jokaisena päivänä mitä parhainta, jos ei koko päivää niin ainakin lähes. Tuuli aiheutti sen, että puuston yläpuolelle jäävä paljas vuoren huippu ei ollut niin pehmeää ja mukavaa laskettavaa mitä olisi toivonut, mutta onneksi sieltä puiden väleistä silti riitti laksettavaa. Varsinkin näin loppukaudesta riitti laskettavaa ihan hyvin päiväksi. Mutta kuitenkin viimeisen päivän ensimmäinen lasku kruunasi viikon. Ylähisseiltä 15 minuutin haikkaus huipulle ja siellä pientä auringon esiintymisen odottelua...ja kun viimein aurinko pääsi pilkahtamaan, pilkahti myös silmien edessä mitä kaunein, koskematon puuterikenttä. Ei muuta kuin sukset alamäkeen ja sai vain leijailla. Tunne oli niin kevyt, että sitä oikein ihmetteli.

Näitä muistoja ei valitettavasti tullut ikuistettua kameralle, mutta niin hienoja kokemuksia ne ovat, että varmasti mielessä säilyvät. Ja olisihan se saattanut tunnelmaa pilata alkaa kaivamaan kameraa repusta. Joskus pitää vaan osata nauttia ja luottaa siihen, että muistisolut toimivat. 

Ja paluu arkeen koitti nopeasti, sunnuntai-iltana kotiin, maanantaiaamuna töihin. Jotenkin sitä paluuta oli pehmennettävä ja niinpä tiistain pyöräytin parit pullat, laskiaispullat.

Ja näin jatkui viikko taas paremmilla mielin :)

Terveiset Hokkaidolta!

Paluu arkeen on koittanut vauhdikkaasti, mutta tämä reissu tuskin painuu unholaan koskaan.  

Lunta oli riittävästi, paljon ja sitä tuli lisää, lisää, lisää. 

Puhtaaseen puuteriin upposi parhaimmillaan reiteen asti.

Rinnekahviloiden kaakaot olivat maistuvia. 

Ja myös ilmeisen runsaita oluitakin oli tarjolla.

Iltaohjelmana oli lämpimiä kylpyjä onseneissa ja herkullisia illallisia paikallisissa pikku ravintoloissa. Lodgen vieressä sattui vielä olemaan maan (huhun mukaan maailman) parasta pitsaa tarjoava tunnelmallinen ravintola.

Lisäksi matkalla saatiin nauttia auringosta, hyvästä seurasta, toimivasta palvelusta ja raittiista ulkoilmasta. 

Hokkaidolla olisi varmasti ihmisen hyvä elää :)