Tätä ei ole tahtonut uskoa ihan todeksi. Kuvittelin muuttavani Japanista toiseen saarivaltioon, jossa Japanin tavoin saa harvoin tai siis ei juuri ollenkaan nauttia lumisista maisemista. Mutta kuinka ollakaan...
Löytyi sellainen talven ihmemaa, johon astuessa jopa autojen äänet vaimenivat ja oli aivan hiljaista. Ympärillä näki vain jalanjälkiä, niin ja tassun jälkiä. Oli monemoista metsän eläintä käynyt jättämässä omat merkkinsä. Minun rinnassa tuntui onnen lämpö.
Ja kun sieltä löysin tieni ulos. Näin aavan maiseman lumikentän ja auringon. Vain sukset puuttuivat.
Tätä onnea on nyt jatkunut viikon. Aamut ovat olleet huomattavasti helpompia. Hymy huulilla on taittunut taival jos toinenkin. Ymmärrys kuitenkin tulevasta ja ensi viikon +10 asteesta on jossain taka-alalla. Mutta en valita. Sain jotain mitä en odottanut saavani. Se on helpottanut oloani monena päivänä ja tuonut iloa ja ennenkaikkea valoa elämääni. Tulkoon siis seuraavaksi ne kelit, joihin paikalliset ovat tottuneet...Onhan minulla muistot ja valokuvat...eikä lumi vielä kokonaan ole kadonnut.