2013-02-27

Tule, tule kevät

Tänään kun tulin kotiin ja kuskasin pyörää takapihalle huomasin jotain uutta. 
Oli suuri puu nurmen reunassa, samassa rivissä omenapuiden kanssa.
Suuressa puussa oli silmuja....



...ja jotkut niistä silmuista olivat jo auki!



Ystävän sanoja lainaten, taitaa olla palanen Japania takapihalla.
Voi sitä onnellista ajatusta!


2013-02-25

Aamupalamuffinit

 Meillä on ollut tapana toisinaan - ei siis joka viikko, vaikka se aina unelmana onkin - että sunnuntai alkaa tuoreilla lämpimäisillä. Yleensä, suuren suosionsa vuoksi, tekaisen nopeasti sämpylöitä, mutta tällä kertaa halusin tehdä jotain muuta.


Ja kun kerran Englannissa ollaan ja mielestäni tämä on vähän kuin muffineiden maa. Jostain syystä muffinit kuuluu mielikuvaan Englannista, englantilaisista ja englantilaisesta ruoasta. Olihan syynä vähän se, että marjoja oli kaapissa, jotka olisivat mahdollisesti huomenna olleet jo syömäkelvottomassa kunnossa. Toinen syy oli se, että ostin jokin aika sitten isomman muffinivuoan, joka pääsi myös käyttöön ja mielestäni tämä vanha, Japanissa hyvin palvellut vuoka, joka juuri sopivan kokoinen tämän kokoisen porukan aamiaista valmistauessa, ansaitsi myös käyttönsä.


Ja näin kaivoin joskus jo aikoja sitten Eevan Voisilmäpeliä-blogin katoamisen pelossa ylös kirjoittamani reseptin mustikkamuffineille. (Onnekseni nyt huomaan, että blogi on yhä tallessa täällä netin syövereissä, jolloin siis reseptien tarkastaminen on helppoa...huh...nyt on pienen leipurin helppo hengähtää.)


Ja pakko se on myöntää, että kyllä sunnuntai on helpompi aloittaa kun on pöydässä kuppi herkullista kahvia ja täyttävä, uunituore muffini. Ainoa mitä tästä kaikesta muffinivuokien käyttämisestä sitten seurasi oli se, että jäi pitkään suunniteltu pubilounas väliin, koska vatsat olivat aivan täynnä yli lounasajan. No onneksi niitä pubeja tulee täällä varmasti tarkastettua myöhemminkin eli hätä ei ole tämän näköinen.

Kuvan Muumipappa on aivan yhtä pohtiva kuin itse olen ollut viime päivinä.
Mutta siis tein reseptiin pienehköjä muutoksia. Ja nimen voisikin helposti vaihtaa Marjaiseksi sekamuffiniksi. 

1) 0,5dl vehnäjauhoja
    1dl einkorn jauhoja
    1dl grahamjauhoja
    1dl kaurahiutaleita
    1dl sokeria
    1tl leivinjauhetta
    0,5 tl soodaa

2) 0,5dl öljyä
     1,5dl maustamatonta jogurttia
     1 muna

3) 3/4dl vehnäjauhoja
    2rkl voita

3dl marjoja, tänään oli mustikoita, vadelmia ja karhunvatukoita

Sekoita kaikki kuivat aineet (kohta 1) hyvin keskenään.
Sekoita kohdan 2 aineet hyvin keskenään. Sekoitettuasi lisää kuiviin aineisiin. Lisää joukkoon myös marjat.

Annostele muffinivuokiin, tulee 6 isoa muffinia.

Nypi kohdan 3 jauhot ja voi murumaiseksi ja lisää muffinien päälle.

Paista 200 astetta /20-25min. Kunnes muffinit ovat kauniisti saaneet väriä pintaansa.

Nauti.

Hyvää sunnuntaita kaikille!


PS. Tietääkö kukaan mitä nuo einkorn jauhot oikeasti ovat? Ilmeisesti jotain todella terveellisiä, mutta...


2013-02-21

Illallinen

Ystävänpäivänä kerroin, että olin käynyt ostamassa suklaata, mutta eihän sitä pitkän työpäivän jälkeen raavas mies pelkällä suklaalla elä eli pitihän sitä keksiä jotain muutakin. Sain töistä idean katsellessani mitä meillä on myynnissä ja kuunnellessani ihmisten suunnitelmia. Ja siitä se sitten lähti. Niinpä ystävänpäivä alkoi lenkillä, jonka jälkeen pyöräytin leipätaikinan. Ja lyhytkin kokemus on jo opettanut, että taikina ei aina nouse ja syyksi ei tarvita mitään muuta kuin se fakta, että eivät ne osaa rakentaa tiiviitä taloja täällä Englannissakaan. Ja leivän nostatukseenhan tarvitaan lämpöä...


Ja iltaa kohden laitoin vähän veitseä heilumaan ja pilkoin päärynää, omenaa, porkkanaa, kurkkua ja tomaatitkin pesin. Ja näin tarjolle pääsi edellämainittujen lisäksi paikallisen leipomon ruisleipää, itse tekemää sekaleipää vuohenjuustoa, valkohomejuustoa ja...


 ...pikainen juustofondue. Enpä olisi ikinä uskonut, että tällaiseen oikaisuun lähden mukaan, mutta kun "halvalla" sai ja sitä niin kehuttiin niin nappasin mukaan, laitoin uuniin ja sitten nautittiin. Ja olihan se hyvää. Ei oikean fonduen voittanutta olekaan, mutta kyllä tämä menetteli nyt kun oma fonduepata majailee vielä Suomessa. Niin ja ne suklaat, jotka on jo esiteltu aiemmin, olivat jälkkäriksi. Ja oikein oivia jälkiruokapaloja olivatkin.


Itselleni ystävät ja rakkaat ovat tärkeitä joka päivä, tiedän myös, että ahkerammin sitä voisin heille osoittaa. Mutta kyllä itse ainakin hellyin nähdessäni, että ystävänpäivän vuoksi on tehty myös sydämen muotoisia juustoja. Rakkautta on saada sydämen mallinen juusto...eikun...


Meillä on tainnut mennä vähän överiksi Japanissa vietettyjen vuosien jälkeen näiden juustojen kanssa. Japanissa pieni pala juustoa kun maksaa yhtäpaljon tai jopa enemmän kuin nämä kokonaiset juustot, jotka tässä postauksessa olivat esillä. Tosin olen ehkä huomaavinani japanilaisten väitteen, että juustoilla ja maitotuotteilla olisi vaikutusta siihen miltä ihminen haisee/tuoksuu, olevan ehkä enemmän totta kuin tarua. Mutta eipä ole ainakaan pelkoa näiden meidän syömien tuotteiden kanssa, että kävisi näin. Kyllä se painon nousu sitten johtuu ihan jostain muusta kuin kevyttuotteista ;)

2013-02-14

Ystävä

Olet minulle tärkeä.



Japanissa on tapana, että ystävänpäivänä naiset antavat miehille suklaata ja saavat sitten White Day:nä saa triplamäärän suklaata takaisin. Itse poikkesin siis eilen töistä palatessani suklaapuotiin. Katsotaan miten käy sitten kuukauden kuluttua.

Ystävänpäivä näkyi myös töissä eilen. Miehet tulivat ja ostivat juustoja ja kaikenlaisia herkkuja ja kyselivät reseptejä, oli joillain ihan jo ruusupuskakin mukanaan. Voi niitä onnekkaita tyttöjä :) Onnekseni tänään on vapaapäivä, kuulemma tänään kaikki lähtee paniikkiostoksille ja mikä sen parempi kohde sille kuin kauppa täynnä erilaisia herkkuja.

Hyvää ja herkullista ystävänpäivää kaikille!


2013-02-08

Suurkaupunki vs. pienempi kaupunki

Viime päivinä kun on tutustunut uusiin ihmisiin niin jossain vaiheessa keskustelu kääntyy siihen mistä on kotoisin ja mistä on tulossa ja mitä tykkää siitä ja mitä tykkää tästä. Itselläni on vahva usko siihen, että jokainen suomalainen tietää mitä tarkoittaa luonto, miten se on tärkeää ja kuinka sitä arvostaa. 


Itselleni luonto on rauhoittava tekijä. Se on se paikka, jonne mieli halajaa kun alkaa olemaan liikaa vipinää ympärillä. Jos jotain huonoa sanottavaa keksin Tokiosta niin se, että luonto on kaukana. Onhan siellä paljon puistoja ja onhan se yllättävän vihreä kaupunki, mutta todella luontoon lähteminen vaatii helposti yli tunnin junamatkan, yleensä ehkä jopa pidemmän. Mutta mitä voisi Japanin luonnosta sanoa...se on aivan uskomattoman ihana. Sitä toisaalta sitten taas jo kaipaankin. 


Täällä taas parasta on, että se luonto tulee ihan kotipihalle. Kuinka monena aamuna olenkaan jäänyt tuijottamaan pihalle, seuraamaan kuinka orava leikkii yksinään ja heittelee kuperkeikkoja (kyllä, ne tekevät niin...se onko syynä ne käyneet omenat, joita siellä yhä varmasti piileskelee, on tietoni ulkopuolella). Tai kuinka linnut pitävät reviiriään ja etsivät niitä omenia sieltä ruohon alta.


Luonto on ihmeellinen. Enkä ehkä milloinkaan Tokiossa nähnyt yhden päivän aikana näin monta erilaista luontokappaletta päivän aikana kuin mitä näen täällä. Kaikki tämä seuraaminen piristää mieltä ja tuo sellaisen "jalat maassa" -tunteen. Ja kyllä se piha joskus hiljeneekin....


Näin ollen olen yleensä vastannut, että tykkään suurkaupungista, ainakin Tokiosta, koska kaikki on lähellä, kaikki on mahdollista, ihmisiä on aina ympärillä ja se luo tavallaan turvallisuuden tunnetta, siellä on vuorokauden ympäri auki oleva kauppa nurkan takanaja jos ei jaksa itse kokata on siellä myös lukemattomat mahdollisuudet ulkonasyömiselle, iltainen kaupunkinäkymä vain on lumoava kaikkine valoineen. Mutta kuitenkin sisälläni asuu varmastikin ikuisesti se pieni maalaistyttö, joka haaveilee omasta perunapellosta ja mansikkamaasta, joka voisi edes osan vuodesta elää omin kätösin kasvatetuilla vihanneksilla ja omin kätösin noukituilla marjoilla, jonka koko keho on täydellisen onnellinen ja rento päästessään tonkimaan kukkamaita, kävelemään pienen kylän tyhjiä katuja, nauttimaan oman kylän farmareiden tuotteita, jonka silmä lepää aavaa peltomaisemaa katsellessa, jonka nauttii siitä kun myös muut pääsevät ihmisten aikoihin kotiin viettämään aikaa perheidensä kanssa.

Mitä sitä sitten pitäisi vastata missä tykkää asua? Miten sinä vastaisit?





2013-02-05

Makupala

Otin aavistuksen varaslähdön tähänkin päivään, ihan vain varmistaakseni, että varmasti aamusta asti näitä pääsen maistelemaan. Yhä edelleen, vuosien pohtimisen jälkeenkin, mietin, että miten kotioloissa näistä saisi tehtyä sellaisia korkeampia, oikeanlaisia. Ei sinänsä, itse nautin hillon syömisestä jokaisella haukulla, mutta... No muodosta viis, herkulliselta maistui.


Toivottavasti tekin olette saaneet suunne makioiksi.

Maukasta Runebergin päivää!

2013-02-03

Koti

Koti. Sitä olen viime aikoina pohtinut pitkään. Tai siis lähinnä sen tarkoitusta ja että mistä se koti sitten muodostuu. Milloin, jostain paikasta tulee koti ja milloin se on vain kämppä tai asunto tai talo? 


Kotikotoa muuttaessani ensimmäiseen omaan vuokrakotiini tunsin alkuun aikamoista ihmetystä. Olinhan juuri vaihtanut asuinpaikkaani melkoisen matkan päähän sieltä, missä olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni asunut. En tuntenut ketään. En tuntenut paikkoja. Varmasti ilmassa oli turvattomuuttakin, mutta nuoruuden into ei päästänyt sitä valloilleen. Sainhan laittaa omasta kodistani sellaisen kuin halusin. Koti oli pieni, mutta siinä oli yllättävän suuri keittiö. Siellä minä sitten yksikseni kokkasin ja yksikseni kynttiläillallisia nautiskelin. Ikinä siitä ei muodostunut ystävien kokoontumispaikkaa, mutta itselleni se oli turvapaikka. Haikeus iski vuoden jälkeen kun sieltä pakkasin tavaroitani. 


Kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin kun kesän jälkeen, ensimmäisillä "oman alan" töillä tienaamillani säästöillä menin pyytämään pankista lainaa. Olin tehnyt laskelmia, miten paljon opiskelijana voin tienata ja miten paljon vuokra-asunnot maksavat verrattuna omistusasunnon kuluihin. Itse en koskaan ollut kuvitellut olevani kaupunkiasuja eli keskustaan en edes havitellut. Ja niin pankki myönsi lainaa ja minä kannoin kuppini ja kulhoni omaan kotiin. Kotiin, johon tilasin ensimmäiset sanomalehdet. Kotiin, jossa vietettiin iltoja ystävien kesken. Kotiin, jossa aina pystyi hengähtämään syvään astuessaan kynnyksen yli pitkän päivän jälkeen. Kotiin, jossa itkettiin sydänsuruja ja naurettiin iloja. Nautittiin iltateitä ja leivoksia. Se oli hyvä koti.


Ja niin koitti aika, jolloin tuntui hyvältä ajalta katsella isompaa asuntoa. Ehkä jopa loppuelämäksi, jos niin on päätetty, mutta ainakin siten, että siellä on kahden ihmisen helppo ja hyvä olla yhdessä. Ja voi, niitä asuntoja ei käyty montaa katsomassa kun jo oli sydän menetetty. Olihan siellä sauna, puisto ihan vieressä ja lenkkipolut samoin. Iso parveke, jolla jo näytössä näin kaikkien viherkasvien kasvavan ja kahvikuppien unohtuvan aamuaurinkoon. Oli isot ikkunat, ihana keittiö, oli kaunista. Sinne löysi tiensä ystävät ja sukulaiset. Sinne olivat kaikki tervetulleita ja niin uuni lämmitti harvase päivä keittiötä ja teepannu kävi kuumana. Siinä olisi ollut hyvä elää vaikka pidempäänkin, mutta jälleen oli elämällä antaa enemmän. 


Neliömäärät pienenivät, mutta kaupungin koko ei. Tokiossa asutettiin 55 neliön asuntoa kaksin. 55 neliöön kuului siis kylpyhuone ammeineen, "puuterointihuone", vessa ja kaksi pikkuruista varastohuonetta. Niin ja koko asunnon levyinen parveke. Ja jäljelle jääneet neliöt muodostivat keittiö-, olohuone-, ruokailuhuone-, työhuone-, makuuhuonetilan. Elämä oli tiivistä, mutta niin sinne mahtui kaksi ihmistä joka päiväistä elämäänsä elämään, ystävät pöydän äärelle ruokaa nauttimaan ja sohvalle maailmaa parantamaan. Siellä oli viileää silloin kun ulkona oli liian kuumaa, lämmintä kun ulkona oli liian kylmää. Siellä oli ihminen turvassa maailman vääryydeltä, vaaroilta, ihmistungokselta, kaikelta, mikä ulkomaailmassa eniten väsytti. Ja niin koitti jälleen aika laittaa elämä laatikoihin...ja voi sitä kyyneleiden määrää.

Nyt on uusi koti jälleen lähes kokonaan asutettu. Vaikka itse ehdin kuukaudessa kiintymään jo väliaikaisasuntoonkin huomaan, että omakotitaloasumisessa on omat puolensa, mutta tuottaa se myös aivan uudenlaisia ongelmia. Uskallanko jättää tietokonetta mihin huoneeseen yöksi? Entä kukkaro tai avaimet? Tulihan kaikki ovet laitettua lukkoon illalla? Onhan tämä turvallista aluetta? Tuntuuko tämä koskaan kodilta?


Olen nyt viikon ajan yrittänyt saada tästä enemmän ja enemmän kodin tuntuista, mutta toisten ihmisten ratkaisut talon sisutamisessa tai rakentamisessa tuottavat hirmuista päänvaivaa. Tuntuu vaikealta ymmärtää miksi kukaan olisi halunnut tehdä näin? Kulttuurieroako? Olen yrittänyt pestä edellisen vuokralaisen jälkiä mahdollisuuksieni mukaan, mutta sekin tuntuu loputtomalta suolta. Miten paljon kannattaa edes nähdä vaivaa, jos jo kohta pitääkin vaihtaa? Tulisi jo se sohva, niin saisi sille käpertyä. Tällaisia asioita mielessä pyörien olen kuitenkin nauttinut pihasta, luonnosta, hiljaisuudesta, tilasta, auringosta, puulattioista kaikesta niistä, jotka tuottavat hyvää mieltä. Niin ja hoivannut tuota flunssapotilasta, joka ilmeisesti stressin hellittämisen jälkeen joutuikin vuodepotilaaksi. Onneksi täältä löytyi "ekinaforssea" ja vitamiineja, mustaherukkamehua ja muita jo lapsuudesta tuttuja tervehtymiskeinoja. 

Kyllä tämä tästä taas paremmaksi muuttuu kun antaa kaikelle sopeutumiselle aikaa, tiedän sen. Niin ja lohdutamme toinen toistamme sillä, että joskus kun meillä on ihan oma talo niin meille ei tule tällaisia ratkaisuja. Otamme matkoillamme opiksi toisten virheistä. Mutta siihen asti, kunnes se oma tölli on jossain pystyssä, koti löytyy siitä, että sinne on mukava tulla ja jo sen näkeminen saa hartiat rentoutumaan. Siellä saa olla lökövaatteissa ja uskoa maailman hyvyyteen. Siellä on kukkia ja viherkasveja, kynttilöitä ja kirjoja. Lämmintä juomaa ja herkkuja. Siellä nousee hymy huulille helposti. Niin ja sieltä löytyy se oma turvapaikka sen toisen viereltä.


2013-02-01

Tämän hetken työmaa

Olen ollut tällä puolen aivan hipihiljaa viime päivinä. Syy siihen on, että kun vaihtaa turvapaikkaa niin siinä tulee vähän turvaton ja levoton olo, eikä tiedä, että mihin päin sitä itseään pistäisi kulkemaan. Ja kun vihdoin ja viimein on asettunut niin sitä pääseekin ihan touhun makuun. Ja mitä tekee ihminen, kun ensimmäistä kertaa sitten lapsuudenkodin muuttaa omakotitaloon? No laittaa puutarhaa tietenkin... Pari päivää olen siis roikkunut haravan varressa.


Aloitin omenapuun alta, koska siellä näytti olevan suurin työmaa. Ja opin, että omenat kannattaa heti niiden pudottua kerätä ja laittaa joko suupaloiksi tai heittää pois. Itse tietenkin suosittelen tuota ensimmäistä ja niinpä ihmettelenkin miten voi niin paljon omenoita puunalta löytyä. Ei niitä ainakaan kannata siellä maaduttaa koko talvea koska lumen sulatessa ne ovat jo melkoisen kehnossa kunnossa ja näin siis myös vaikeasti haravoitavissa.


Kyllä sitä taisi vähän jonkun puskan juurtakin tulla putsattua ja pohdittua, että mitä lie kaikki kasvavat kasvit tällä pihamaalla. Voisikohan, vaikka vuokralainen onkin, kerätä sellaiset rumat ja vähän kukkapenkin hoitoa hankaloittavat kasvit nyppiä vain kylmästi pois ja täyttää ne paikat jollain kauniilla vähän helpommalla. Vai voiko se todellakin tehdä tehtävänsä, että vain pitää niistä vuosittain huolta ja näin siis vähentää hikeä, joka niitä oksien solmujen avaamisesta muodostuu. 



Ja siinä kun pohdin, että kyllä tässä on lääniä haravoitavaksi, mutta onpahan tekemistä myös tuleville aurinkoisille päiville, niin pohdin myös, että pitäisikö sitä myös ihan oikeasti hommata kukkien hoidossa opastava kirja...