Hiljaisuus

Suomen loman jälkeen olen elänyt sellaista nettihiljaisuutta. Hiljaista on ollut vähän joka elämän alueella, mutta jotain on tullut tehtyä.

Olen istunut sohvalla. Antanut 7 veljeksen vain kulke sormieni lävitse ja puikkojen kilkata. Vajaa viikko ja paketti Suomeen oli valmis. Siellä on eräs maailman ihanin pikku prinsessa, melkein jo koululainen, joka tämän mekon saa lämmittämään ja oloa sulostuttamaan jo ensi viikolla. En tiedä miten voisi sanoin kuvata sitä, miten tärkeä tämä pieni neiti minulle on. Hän on yksi syy, jonka vuoksi välillä toivon asuvani Suomessa. Hän kasvaa ja kehittyy, tulee taitavammaksi ja itsepäisemmäksi, itsenäisemmäksi. Joka kerta tavatessamme sydämeni sulaa ja mietin vain, että pitäisi alkaa ehkä tapaamaan äitiä ja tytärtä erikseen. Koska molempien kanssa on mahtavaa jutella ja vaihtaa kuulumisia sekä mietteitä, mutta kun kaikki on yhdessä on liian paljon tapahtuvaa, eikä tunnu aika riittävän kaikkien sanottavalle. 

Nettihiljaisuus onkin jotain, jota olen pitkään toivonut pystyväni toteuttamaan. Nyt se tuntuu tapahtuvan automaattisesti. Paljon uusia ideoita ja kun puutarhassakin tapahtuu niin kiirettä pitää niin siellä kuin sen vaikutuksena myös keittiössäkin. 

Elämän tarjoamaa makeutta viikonloppuun kaikille!

Valoa

Illat tuntuvat pimenevän myös täällä. Aika kuluu enemmän ja enemmän kynttilän valossa. Niiden valossa on vain jotain taikaa. Ollut aina. Mielestäni mikään ei voita rauhallista hetkeä kynttilän luodessa hämyistä valoaan. Päivisin on vielä lämmintä. Ei siis tarvitse myöntää syksyn lähestyvän.

On paljon asioita, joita yhä kannan mielessäni Japanista. Eräänä iltana kaipasin sellaista kevyttä iltahenkäystä parvekkeelta. Kaipaan myös sitä lempeää ilmaa, kun näin loppukesästä päivän helteet väistyvät ja voi lähteä lenkille tai pyöräillä ympäri kaupunkia tuntien lempeän lämmön ympärillä. Kaipaan myös japanilaista kaupungin eläväisyyttä, joka kuitenkin on niin rauhallista. Kaivattua on tullut myös kaskaiden siritystä. Muistot elävät syvällä sydämessäni ja vaikka yhä välillä kyyneleet nousevatkin silmänurkkiin ja kurkkua kuristaa, tiedän eläväni yhtä elämäni unelmista koko ajan.

Karhunvatukka

Mistä näitä oikein tulee? No meidän takapihalla koko kevään ja kesän ärsyttäneestä mahdollisimman piikkisestä puskasta, joka siis kasvaa sieltä kaikkien muiden puskien välistä. En valita enää!

Yksi satsi pääsi omenien kera hilloiksi. Mutta mitä näille kaikille muille pitäisi tehdä? Sellaisenaan tulee naposteltua, mutta vaikuttaa siltä, että tuotantoa riittää. Olisiko kellään ehdotuksia karhunvatukan käytölle, kiitos! 

Nautitaan sadosta!

Kesän makuja

Se oli jo alkukesää kun kävelin torilla ja näin raparpereja. Raparperit toivat mieleen isoäidin kesäjuoman. Raparperi-mansikka-mehun. Voi, kun sitä saisi nytkin! kävi mielessäni ja mieleeni se jäi kummittelemaankin. Kunnes jälleen eräänä päivänä torimyyjäni kojussa pakkasin korin vihanneksia ja hedelmiä täyteen. Sillä kerralla kotii pyöräillessäni repusta tönötti pitkät raparperin varret.

Joku taisi mennä vikaan kun mehusta ei suinkaan tullut vaaleanpunaista kuten omissa kuvitelmissani oli kuvitellut. Mutta kun sekaan pilkkoi mansikkaa ja laittoi pari mintun lehteä oli maku mitä kesäisin ja mieli mitä kevein. Aurinkokin paistoi ja olin varmasti kulmakunnan onnellisin tyttö nurmikolla istuskellessani.

Maku oli sen verran kohdillaan, että varastoon ei jäänyt yhtään. Maistui muuten myös kuplivan veden kanssa. Ja taisi sitä kerran sekoittua rosenkin joukkoon.

Kukkakaupoilla

Se alkoi heti muutettuani omilleni, oman parvekkeen saatuani ja oman ikkunalaudan. Kukkia piti saada. Ja hienoja kukkapurkkeja. Piti olla vihreää joka puolella ja vähän väriä, mieluiten jokaisessa pikkuruisessa huoneessa. Ja jos ei muuta niin välillä piti päästä tunnelmoimaan ja vaan suunnittelemaan miten jonain päivänä on viherpeukalo poistunut keskeltä kämmentä ja kasvanut omalle paikalleen.

Pitkään pohdin, että mistä ihmiset täällä ostavat kukkansa. Torilla niitä myydän joo, mutta pakko kai täällä on olla ihan oikeita kukka-/puutarhakauppojakin. Ja sitten eräänä päivänä kävelin. Kävelin ensin kahville keskustaan, poikkesin torille ja jatkoin kävelyä vähän vielä. Ja löysin Homebase nimisen kaupan. Ja sieltähän löytyi puutarhaosasto. Löytyi tomaatin taimille kunnon kukkaruukut.

Löytyi taimia jos mihinkin tarpeeseen. Löytyi kukkia, ravinneliuoksia, vaikka mitä! No, ne puutarhatontut saavat sinne kauppaan jäädäkin, mutta kyllä mä vielä sieltä jotain käyn hakemassa...viimeistään ensi kesänä. Tai ainakin käyn siellä taas ensi kesänä tunnelmoimassa odottaessani viherpeukaloni kehittymistä.